Parhaat varusteet airsoftin harrastamiseen

Airsoft kiehtoo monen ikäisiä ja niin naisia kuin miehiäkin. Sen viehätys piilee siinä, että airsoft voi olla todella jännittävää. Samalla se on liikunnallinen harrastus, joka sopii vaikka ystäväporukalle tai koko perheelle. Varsinkin aloittelijoiden kannalta on kuitenkin todella tärkeää, että harrastuksesta lukee ennen kuin sen aloittaa. Se on tärkeää, sillä airsoft-harrastukseen liittyy aseiden käsittelyä. Vaikka kyseessä ei olekaan niin sanotusti oikea tulivoimainen ase, tulee käsittely silti hallita ennen harrastuksen aloittamista. Airsoft-aseet ovat siis kuula-aseita, joita käytetään ainoastaan harrastukseen.

Kuula-aseiden ja panosten lisäksi on tärkeää myös hankkia sopivat varusteet. Airsoft vaatii harrastuksena monia erilaisia varusteita, joten niistä on hyvä ottaa selvää ennen harrastuksen aloittamista. Hankintalistalla ovat muun muassa treenipaidat, silmäsuoja, alakasvosuoja, sopivat kengät ja paljon muuta. Aletaan siis käymään läpi, mitä harrastuksen aloittaminen vaatii ja mitä sinun on hyvä tietää.

Sopivat vaatteet airsoftin harrastamiseen

Airsoftia ei koskaan mennä harrastamaan esimerkiksi lyhythihaisessa paidassa. Airsoftin harrastaminen vaatii niin pitkälahkeiset housut kuin pitkähihaisen paidan. Treenipaidat sopivat hyvin airsoftiin, sillä ne joustavat, joten niissä on mukava liikkua. Laadukkaat naisten treenipaidat urheiluun löydät aim’n-verkkokaupasta. Myös kengät ovat suuressa roolissa, sillä airsoft on hyvin liikunnallinen laji. Kenkien tulee olla tukevat, niiden tulee tukea nilkkoja ja ne on hyvä sitoa tiukalle. Sillä tavoin voi suojata omia jalkojaan ja nilkkojaan.

Koska airsoftissa käsitellään kuula-aseita, jotka ovat kohtalaisen voimakkaita, on tärkeää suojata kasvonsa ja silmänsä. Alakasvoihin on saatavana erityisesti airsoftiin tarkoitettuja alakasvosuojia. Niiden avulla kuulien osuminen kasvojen alueelle ei aiheuta vammoja. Sen lisäksi myös silmät suojataan suojalaseille. Suojalasit pitävät huolen siitä, että silmät eivät vammaudu harrastuksen tuoksinassa. Oikeat varusteet tarjoavat siis merkittävän hyödyn niin mukavuuden kuin turvallisuudenkin kannalta.

Millainen ase kannattaa hankkia?

Airsoft-aseita on moneen lähtöön. Jos aseet eivät ole itselle ennestään tuttuja, kannattaa niiden vertailemiseen käyttää aikaa. Airsoft-aseet näyttävät ulkonäöltään tuliaseilta, mutta niissä voidaan käyttää ainoastaan kuulia. Niitä ei siis luokitella tulivoimaisiksi aseiksi. Käyttövoima eroaa aseesta riippuen; jotkut aseista ovat tehokkaampia kuin toiset. Samoin myös aseiden ulkonäkö eroaa toisistaan. Sähkökäyttöiset airsoft-aseet muistuttavat enemmän konekiväärejä, mutta airsoft-aseiden joukosta löytyy myös pienempiä käsiaseita. Pistoolit sopivat hyvin sellaisille, jotka haluavat harrastuksen olevan nopeatempoista. Pistoolilla voi nimittäin toimia paljon nopeammin pelin tuoksinassa kuin suuremmilla aseilla.

Airsoftissa on käytössä eri tulivoimalla varustettuja aseita. Ase voi olla kaasulla, paineilmalla, sähköllä tai jousella toimiva. Sähkökäyttöiset aseet ovat kaikkein suosituimpia harrastajien keskuudessa. Myös kuulissa on kokoeroja. Aseen tehosta riippuen kuulien koko voi olla 0,20 grammasta aina 0,50 grammaan. Suosituin kuula on 0,25 gramman kuula, jota käytetään sähkökäyttöisissä airsoft-aseissa. Toki kuulat valitaan aina aseen mukaan, ja sopivien kuulien valitsemiseen saa apua alan ammattilaiselta.